ITaito Microsoftin pilvieliittiin!
ITaito nousi Microsoftin kumppaniohjelmassa Cloud Accelerate -tasolle.
Microsoft itse kuvaa tasoa seuraavasti:
Microsoft Cloud Accelerate -kumppaneilla on laajaa kokemusta pilviteknologioihin pohjautuvien ratkaisujen kehittämisestä ja toimittamisesta asiakkaille. Kumppanit, joilla on tämä merkintä, ovat erikoistuneet suunnittelemaan, käyttöönottamaan ja mukauttamaan WWW-pohjaisia tuotteita ja palveluita. He ovat osoittaneet erinomaiset kykynsä toimittaa kehittyneitä pilvitekniikkaratkaisuja, joiden avulla asiakkaat voivat pienentää IT-yleiskustannuksia.
ITaidolla on tällä hetkellä jo paljon asiakkaita Microsoftin Office 365 -pilvipalvelussa. Osa toimituksista on globaaleja. Asiakkaiden että käyttäjien määrä kasvaakin jatkuvasti, onhan Office 365-palvelu kysytyimpiä pilvipalveluita tällä hetkellä.
ITaito on ottanut lupaamansa lentävän lähdön Microsoftin pilvipalveluiden toimittajana, ja jatkaa kasvua sekä osaamisensa kehittämistä.
ITaito muuttaa uusiin toimitiloihin 20.12.2011
Uusi osoitteemme on Rahtitie 3, 01530 VANTAA
Muut yhteystiedot pysyvät ennallaan.
Muutto ei aiheuta katkoksia palveluihin eikä tavarantoimituksiin.
Lisätietoja antaa tarvittaessa Niklas Boström, 0108418103
ITaito mukana Microsoftin Hello Helsinki -tapahtumassa 17.11.2011
ITaito on mukana Microsoftin järjestämässä Hello Helsinki tapahtumassa 17.11.2011. ITaidon palvelujohtaja Marko Nyroos kertoo tilaisuudessa työn tehostamisesta ja asiakaskokemuksista siirtymisessä Microsoftin pilveen.
Tilaisuudessa on puhujina myös mm. Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila, Microsoft Suomen maajohtaja Ari Rahkonen sekä Nokia Suomen B2B:n Sales:n Tero Savioja.
Katso koko tilaisuuden ohjelma ja lisätiedot: http://hellofinlandevent.fi/ sekä http://www.microsoft.com/finland/kumppanit/tapahtumat/pk/
Sinulle se on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä, kokeilla ja ottaa käyttöön uusimpia teknologian mahdollisuuksia. Tee omasta elämästäsi entistä kiehtovampaa. Tule poimimaan viimeisimmät vinkit ja uutuudet mukaasi! Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!
Vanha ylioppilastalo Mannerheimintie 3, 00100 Helsinki
AUKIOLOAJAT:
Ma 14.11. klo 12–21
Ti 15.11. klo 17–21
Ke 16.11. klo 12–21
To 17.11. klo 12–21
Pyydä kutsu aamuseminaariin ITaidon yhteyshenkilöltäsi ja tule kuulemaan ICT-alan uusimmista kuulumisista!
Lisätietoja tapahtumasta antaa Tuomo Niemi, puh. 010 8418104
ITaito jo 3 vuotta aitoa IT palvelua
ITaito perustettiin kesällä 2008, kun maailma oli vaikean laman kourissa. Tinkimättömän palveluasenteen ja henkilökunnan kovan osaamisen ansiosta ITaito on kasvanut nyt yli 3 miljoonan ja 20 henkilön yritykseksi ja kasvuvauhti jatkuu hyvänä.
Panostaminen palvelujen kehittämiseen ja sitä tukeviin innovatiivisiin ratkaisuihin on tehnyt ITaidosta myös asiakkaiden arvostaman edelläkävijän tietoliikenneratkaisujen ja tieto¬tekniikka¬palvelujen toimittajana. Palveluvalikoimaa on täydennetty kokonaisvaltaiseksi puhe¬ratkaisuilla yhteistyössä Elisan kanssa.
Tietoliikenteen rajoitukset poistuvat
Tietoliikenteen rajoitukset poistuvat keskitetyllä yritysverkon hallinnalla. Yritys voi ottaa käyttöönsä uusimpia tietoliikenneteknologioita ja hyödyntää jatkuvan tietoliikenne-kapasiteetin kasvun kuitenkaan tinkimättä yhtään tietoturvavaatimuksistaan.
ITaito on rakentanut asiakkailleen yritysverkkoja, joissa muun muassa
- kahdennetuilla tietoliikenneyhteyksillä on saavutettu kustannustehokkaasti merkittävä vikasietoisuus,
- toimipistekohtaisilla tietoturvaratkaisuilla päästy tietoliikennekapasiteetin pullonkauloista,
- langattomilla ratkaisuilla rakennettu yhtenäinen mutta tietoturvallinen liikkuva käyttömahdollisuus läpi kaikkien toimipisteiden ja etätoimistojen, ja
- yritysverkon valvontapalvelulla varmistettu käyttäjien kokema verkon toimivuus ja käytettävyys sekä saatu yritysten kokonaisverkkoja optimoitua
Tietotekniikan palvelut automatisoituvat
ITaito on panostanut voimakkaasti palvelujen automatisointiin. Tämä tarkoittaa yrityksille ja loppukäyttäjille kustannustehokkaampaa ja nopeampaa palvelua. Samalla tavalla kuin muillakin aloilla automatisointi on alkuun koettu vieraannuttavana toimintamallina, mutta muun muassa pankkimaailman esimerkistä on huomattu, että rutiinien automatisointi parantaa laatua, kunhan käyttäjät omaksuvat sen mukaiset toimintamallit.
Automatisoimalla IT-palvelut on ITaidon asiantuntijoiden työaikaa vapautunut asiakkaiden liiketoiminnan kannalta tärkeisiin ja kriittisiin kehitystoimenpiteisiin.
Tämän ansiosta on myös ITaidon asiantuntijoiksi valikoitunut motivoituneita ja koulutettuja osaajia, jotka pystyvät ratkaisemaan monimutkaisimpiakin ongelmia ja jotka proaktiivisesti pystyvät näkemään ja ehdottamaan uusia ratkaisuja asiakkaan liiketoiminnan tueksi.
ITaidon kasvot: Senior IT Consult, Partner Tomi Juvonen
ITaidolla sen perustamisesta asti työskennellyt Tomi Juvonen haluaa tarjota asiakkaille selkeitä ratkaisuja, joissa on mahdollisimman vähän nappuloita. Järjestelmäasiantuntija on asiakaspalvelun tekninen joka paikan höylä. Tomin työpäivien sisältö vaihtelee, mutta yksi asia pysyy sentään vakiona: paljon kahvia! Tietotekniikan AMK-insinööriksi kouluttautunut ja jo parissa alan työpaikassa kokemustaan kartuttanut Tomi Juvonen tähyili juuri kohti uusia ammatillisia haasteita, kun hänelle tarjottiin töitä ja osakkuutta ITaidolta. Muitakin mahdollisuuksia oli tarjolla, mutta ITaito osoittautui kaikkein kiinnostavimmaksi.
”Asennan asiakkaiden järjestelmiä, pidän niistä huolta ja teen tarvittavia korjauksia. Haluan tarjota selkeitä, toimivia ratkaisuja. Koneet ovat joka tapauksessa useimmille vain työkaluja, joten ’liikkuvia osia’ ei saa olla liikaa. Tärkeää on aina aluksi selvittää tarkasti, miten asiakas haluaa järjestelmää käyttää. Toimiva järjestelmä tuottaa hyvää mieltä sekä asiakkaalle että minulle”, Tomi kertoo. Varsinkin projektien alkuvaiheessa Tomi tapaa asiakkaitaan kasvokkain, mutta nykyisin suuri osa työstä tehdään toimistolla. Jos vaikkapa asiakkaan Outlookissa on vikaa, on kätevintä hoitaa asia nopeasti kuntoon etänä.
Auton rakentamista haastavan työn vastapainoksi
Tomin mielestä parasta työssä on vapaan mutta vastuullisen tekemisen meininki. Sovituissa raameissa voi itse päättää, mitä ja milloin tekee. Tomi arvostaa myös mahdollisuutta päästä tuoreeltaan tutustumaan uusiin teknologioihin. ”IT-maailma muuttuu nopeasti, mutta olen huomannut, että juuri koulutuksen antama perusammattitaito auttaa omaksumaan uutta ja pysymään mukana”, Tomi pohtii. Parhaillaan hän perehtyy syvällisemmin Itaidolle hankittuihin ylläpidon työkaluihin saadakseen niistä tulevaisuudessa kaiken irti.
Vapaa-ajastakin osa kuluu tietokoneen äärellä. Vastapainoa työlle antavat harrasteauton rakentaminen ja elämän tärkeänä prioritettina oleva parisuhde. ”Työstä pystyn halutessani irtautumaan hyvin, eikä töitä tarvitse tehdä yötä päivää. ITaidolla pidetään huolta työntekijöiden jaksamisesta ja sitä kautta tehokkuudesta ja tuloksista ”, kiteyttää Tomi Juvonen.
Kimmo Karhunen nimitetty uudeksi toimitusjohtajaksi
Pääasiassa keskisuurille yrityksille palvelujaan tarjoava ICT-ratkaisutoimittaja iTaito Oy on kutsunut toimitusjohtajakseen Kimmo Karhusen.






