Trainers’ Housen ja Itaidon kokonaisvaltainen yhteistyö perustuu luotettavuuteen ja aitoon kumppanuuteen

“Meillä ei ole lainkaan omaa IT-henkilökuntaa, vaan koko IT-ympäristö on ulkoistettu”, kertoo Trainers’ Housen talousjohtaja Saku Keskitalo. “Mutta minä en pidä sanasta ulkoistus, kumppanuus on sanana paljon parempi. Haluamme, että IT-kumppanimme todella ottaa vastuulleen koko ympäristön, eikä tee vain teknisiä suoritteita.” Keskitalon ajatukset kumppanuudesta osuvatkin hyvin yksiin Itaidon asiakassuhteen hoitomallin kanssa: pidetään asiakkaan IT-ympäristöstä vähintään yhtä hyvää huolta kuin omasta.

Yhdestä projektista koko IT-ympäristö haltuun

Kun Trainers’ House oli avaamassa uutta toimipistettä Ouluun, oli heillä samaan aikaan hankaluuksia silloisen IT-palvelutarjoajan kanssa. Kaikki IT-asiat ovat Trainers’ Housella Keskitalon vastuulla, ja hän päätti antaa Oulun toimiston perustamiseen liittyvät IT-asiat Itaidolle. “Itaidolla on hyvä maine ja tiesin heidät jo ennestään, joten halusin antaa heille yhden projektin tehtäväksi”, Keskitalo muistelee. Projektin läpivieminen sujui erittäin hyvin ja toimiston toiminta lähti pyörimään, minkä jälkeen Trainers’ Housella päätettiin kilpailuttaa koko IT-ympäristön ulkoistaminen. Voittajaksi kilpailutuksesta valikoitui Itaito, joka onkin pysynyt Trainers’ Housen kumppanina jo vuodesta 2015 lähtien.

Toimivat verkkoyhteydet kriittisen tärkeitä

Trainers’ Housen liikevaihto on noin 10 miljoonaa ja yritys jakautuu kahteen liiketoimintayksikköön. Niistä toisesta, Igniksestä, Keskitalolla on myös tulosvastuu. Liiketoimintana Ignis on täysin riippuvainen toimivista tietoliikenneyhteyksistä. Trainers’ Housen työntekijät sopivat 30 000 tapaamista Suomen top 500 -yrityksiin vuodessa, ja tekevät mm. myyntitapaamisten auditointeja ja referenssitarinoita. “Meillä on noin 200 henkilöä tekemässä vähintään osa-aikaisesti B2B-puhelintyötä. Kaikki puhelinsoitot kulkevat verkon kautta, joten toimimattomat verkkoyhteydet tarkoittavat tuhansien eurojen menetystä joka tunti”, Keskitalo toteaa.

Salmisaaren-toimistolla Helsingissä on lisäksi TV-tasoinen studio, mistä lähetykset lähtevät niin ikään verkon yli. Yhteyksien on oltava varmennettuja, sillä toimimaton verkkoyhteys näkyy välittömästi kassassa. Tietoliikenneyhteyksien lisäksi Itaito hoitaa kaiken muunkin: laitteet, palvelimet, työasemat, lähituen Salmisaaressa, matkapuhelimet jne. Kaiken kaikkiaan IT-palvelut ovat Trainers’ Houselle kriittisiä elementtejä liiketoiminnassa, joten täysin ulkoistetun palvelun tuottajaan on pystyttävä luottamaan täysin.

Kaikki perustuu luottamukseen

“Meidän kumppanuudessamme Itaidon kanssa kaikki tiivistyy sanaan luottamus. Voimme luottaa siihen, että vaikka meillä itsellämme ei ole teknistä osaamista, asioita hoidetaan meidän kannaltamme hyvin. Aina voin soittaa ja kysyä asiakkuusvastaavalta mitä missäkin tilanteessa kannattaisi tehdä, ja virheistä otetaan opiksi. Mikään firma ei toimi virheittä vuosikausia, mutta luottamus syntyy siitä, että pystytään ottamaan palautetta vastaan ja toimimaan jatkossa paremmin”, Keskitalo kiittelee. “Itaidon asiantuntijat ovat erittäin hyviä siinä, että ottavat kokonaisvastuun asiakkaasta. Olen nähnyt senkin, että sopimuskumppani vetoaa milloin mihinkin asiaan miksi asia ei kuulu heidän vastuulleen. Itaidossa arvostan valtavasti sitä, että kannetaan vastuu eikä vain haeta syitä, miksi jotakin ei voida tehdä.”

Keskitalo on myös tyytyväinen siihen, että Itaidolla asiakkaan tarpeet todella huomioidaan ja myydään vain sellaista, jonka tiedetään olevan asiakkaalle järkevää. “Itaito on siinä todella hyvä, että he osaavat katsoa ensisijaisesti asioita meidän näkökulmastamme: mikä on käyttäjälle oikea ja kustannustasoltaan sopiva.” Oman arvonsa Keskitalo antaa myös sille, että Itaidolla puhutaan sujuvasti myös ei-teknisille henkilöille. “Itaidon asiakkuusvastaavat osaavat selittää selkeästi mistä on kulloinkin kyse.”

Asiakastyytyväisyys varmistetaan säännöllisillä kyselyillä

Jotta asiakastyytyväisyys voidaan varmistaa, tehdään loppukäyttäjille kaksi kertaa vuodessa kysely, jossa annetaan arvosanoja sekä sanallisia kommentteja palvelusta. Kysely tehdään koko henkilöstölle johdosta lähtien, ja arvosanat ovat aina olleet kiitettäviä. “Meidän konsulttimme eivät arkaile kertoa näkemyksiään, mutta kyselyn tulokset ovat aina olleet erinomaisia.” Myös toimistolla oleva Itaidon lähitukihenkilö on koettu erittäin toimivaksi. Aluksi lähituki oli paikalla neljä päivää viikossa, mutta nykyään täydet viisi. Lähituki voi auttaa kaikessa IT-asioihin liittyvässä Teamsin käytöstä neuvotteluhuoneiden laitteisiin. Paikan päällä oleva lähituki onkin koettu todella toimivaksi ja nopeaksi avuksi Service Deskin lisäksi.

IT-ympäristö ei kuitenkaan ole koskaan valmis, vaan kehityksen täytyy olla jatkuvaa. Siksi Trainers’ Housellakin pidetään Itaidon kanssa kolmen kuukauden välein palvelukokous, jossa käydään läpi menneet kuukaudet ja suunnitellaan tulevaa IT-ympäristön kehitystä. “Kaikki lähtee luottamuksesta ja siihen liittyvästä vastuunotosta. Kun luottamus on kunnossa, on moni muukin asia sen jälkeen kuin itsestään kunnossa. Ja tämä on Itaidon kanssa toiminut hienosti. Itaito on aidosti kiinnostunut meidän arjestamme”, toteaa Keskitalo lopuksi

Lue lisää Itaidon palveluista täältä

Hepacon uudisti IT-ympäristönsä Itaidon avulla

Hepacon Oy on tunnettu suomalainen talotekniikan suunnittelutoimisto. Yritys on viime vuosina kehittänyt ICT-ympäristöään laajasti, jotta se mahdollistaa liiketoiminnan nopean kasvun sekä kovassa kilpailussa menestymisen. Molemmissa onnistuminen ei ole...

Itaito luottaa Pohjoismaiden kovimpiin asiantuntijoihin

Jos pyydät satunnaista henkilöä sulkemaan silmänsä ja kuvittelemaan mielessään IT-alan asiantuntijan, yleensä mielikuvissa rakennetaan hahmoa, joka piiloutuu tietokoneen taakse eikä juuri ääneen puhu työkavereille – saati asiakkaille. Ja silloinkin kun puhuu,...

Nuku yösi rauhassa, NOC valvoo puolestasi

IT-maailma on täynnä lyhenteitä, joista NOC on yksi. Aiemmin kirjoitimme jo SOC-palvelusta eli Security Operations Centeristä (lue blogi täältä), ja NOC (Network Operations Center) on sille sukua. Network Operations Centerissä eli valvomossa tarkkaillaan...

Maailmanluokan Service Desk = Euroopan paras asiakastyytyväisyys

On tärkeää, että yrityksellä on tietoverkot hoidossa, hyvät verkkolaitteet, palvelimet järkevästi mitoitettu ja yleisesti IT-infrastruktuuri kunnossa. Kuitenkin se, mistä loppukäyttäjä todella välittää ja mihin hänellä on eniten kosketusta IT-palveluissa, on Service...

Security Operations Center eli SOC – mitä siellä tehdään?

Kirjoitimme aiemmin blogin tietomurroista ja miten niitä estetään (tekstin pääset lukemaan täältä). Tietomurrot tapahtuvat usein sähköpostin kautta, joten sähköpostin tietoturvasta kannattaa huolehtia jatkuvasti. Joskus tulee kuitenkin kaikista varotoimenpiteistä...

Miten estät tyypillisimmät tietomurtoyritykset? Jo ensimmäisestä kalasteluyrityksestä kannattaa huolestua

Tietomurto on jokaisen yrityksen painajainen. Ajatus siitä, että joku pääsee varastamaan yrityksesi ja asiakkaidesi tiedot, estämään tietoihin pääsyn tai lähettelemään viestejä yrityksen nimissä, saa paatuneimmankin yritysjohtajan hikoilemaan. Onneksi tietomurrot ovat...

Kriittiset tietoverkot kannattaa ulkoistaa: Taxi Pointin asiakastarina

Taxi Point on yritys, jonka palveluja moni käyttää, vaikka ei ehkä sitä huomaakaan. Taxi Point tarjoaa ohjauspalveluita ja teknisiä infrastruktuureita taksiliikenteelle, yrittäjille ja tapahtumajärjestäjille. Tutuimpana näistä on Helsinki-Vantaan lentoasema, jossa...

Asiakastarina: Forcit Group luottaa Itaidon palveluihin

FORCIT Group on pohjoismainen toimija, jonka osaaminen ulottuu aina räjäytys- ja louhintatöiden asiantuntijuudesta puolustusjärjestelmiin. Konserniin kuuluu kolme liiketoiminta-aluetta: FORCIT Explosives on johtava siviiliräjähteiden valmistaja ja niihin liittyvien...

Pidä huolta tietoverkoistasi

Pidä huolta tietoverkoistasi Nykymaailmassa ei ole yritystoimintaa ilman tietoverkkoja. Yrityksessä aivan kaikki toiminta vaatii jollain tapaa tiedon kulkemista verkossa, ja verkkoyhteyden katkeaminen onkin näin yksi yritysten suurimmista liiketoiminnan keskeytymisen...

Rekry: Support Specialist

Etsimme Itaidon Service Desk tiimiin Support Specialistia, jonka sydän sykkii erinomaiselle asiakaspalvelulle. Asiakkaiden palveleminen hyvin on meille kunnia-asia, ja odotamme, että sinullekin asiakas on ykkönen. Tarjoamme sinulle kannustavan tiimin tuen, hyvät...